sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Sitä sun tätä

Hieman on hiljaisuus vaivannut meikäläisen blogia. Syy on ihan siinä, että kesäkuun alku oli kiireistä aikaa ja juhannuksen jälkeisen ajan olen ollut "lomalla", niin lomalla kuin yrittäjä nyt vaan kai voi olla.

Kesäkuun ensimmäisellä viikolla vietin kolme päivää Helsingissä Trageschulen peruskurssilla. Eli kolme todella antoisaa päivää kantoliinakoulutusta. Oli ihana huomata, että jaksoin kantaa vielä Kuunoa, vaikka edellisen kerran kannoin viime kesänä ja silloin jaksoin kantaa vain puoli tuntia. Tämän jälkeen tein vielä yhden päivän reissun Helsinkiin, kun kävin tilaamassa ensi kevään mallistoa yhdeltä valmistajalta.




Juhannuksen vietimme perheen kera tuttuun tapaan maalla. Yhden juhannuksen olen kaupungissa viettänyt eikä se tuntunut omalta. Lienen kai niin tottunut viettämään keskikesän juhlaa maalla, järven rannalla kokon äärellä.







Tämä juhannus oli siinä mielessä poikkeuksellinen, että olimme saaneet kutsun juhannushäihin. Lauantaiaamuna suuntasimme kulkumme Moonan kanssa kotiin vaihtamaan vaatteet ja jatkoimme siitä sitten Pirkanmaalle. Juhlahumussa jaksoimme puolille öin.



Lasten kanssa kävin keskiviikkona vähän ex tempore Särkänniemessä. Moonan kummitäti houkutteli meidät mukaan ja kun ei muutakaan ohjelmaa ollut, niin suunnattiin Tampereelle. Kävimme katsastamassa delfinaarion, huvipuiston alueen, Näsinneulan ja kotieläinpihan. Vierailulle sattui sikäli hyvä päivä, että jonoja ei ollut juuri mihinkään, joten kuudessa tunnissa ehdittiin kiertää paljon laitteita läpi, monet useampaankin kertaan. Liekö sitten hieman pilvinen keli pelästyttänyt muut kävijät vai eikö kesäkuun loppu ole vielä sesonkia?


En ole käynyt Särkänniemessä vuosiin ja muistelin, ettei siellä ole kovin pienille lapsille hirveästi vempaimia. Mutta huvipuistoalue on muuttunut todella paljon ja siellähän oli vaikka mitä meidän lasten ikäisille. Moonalla on pituutta jo sen verran, että pääsi lasten laitteisiin yksin ja Kuunollakin niin paljon, että aikuisen kanssa pääsi lähes jokaiseen lasten vempaimeen.

Ensi viikolla minulla onkin paluu arkeen ja työn ääreen. Tosin pieni reissu heitetään perheen kanssa Helsinkiin heinäkuun aikana ja lomailla taidan vielä hetken elokuussa muun perheen kanssa.