Vauhdin hurmaa

Moonalta otettiin apupyörät pois neidin omasta tahdosta reilu viikko sitten. Kaksi iltaa tyttö harjoitteli tuossa rauhallisella suoralla kadun pätkällä ja sen jälkeen uskallettiin lähteä aamuisin päiväkodillekin ilman apupyöriä. Tasapaino löytyi siis todella nopeasti.

Parin aamun jälkeen totesin, että lienee syytä varustautua kunnon jalkineilla matkaan, sillä Moona polkee sen verran kovaa, etten pysy perässä. Meikäläisen kunnolle vauhti on sen verran kova, ettei ihan kolmen P:n sääntö toteudu. Kuuno joutuu siis tyytymään suht lyhyisiin ja puuskuttaviin vastauksiin. 

Parina päivänä ollaan Moonan kanssa käyty useamman kilometrin pyörälenkilläkin, kun neiti ei millään viitsi ajaa pientä ympyrää kotipihassa. No, tylsäähän se on. Hienosti Moona on sisäistänyt myös liikennesäännöt.

Äitienpäivänä kävimme vihdoin ja vimein kaupungissa pari viikkoa olleessa tivolissa. Äitienpäivä oli viimeinen mahdollisuus, sillä seuraavana aamuna tivoli pakkasi laitteensa ja suuntasi seuraavaan kaupunkiin.

Lapset oli paikasta aivan innoissaan, mutta me vanhemmat, no, meistä on tullut vanhoja. Ei meistä ole enää pyörimään laitteissa, minulle huono olo tuli jo karusellissa ja maailmanpyörää tuuli heilutti vähän turhan kovaa.  Ehkäpä harkitsemme uudelleen sitä Linnanmäkeä tai otamme vastaan vapaaehtoisten ilmoittautumisia, jotka haluavat kiertää lasten kanssa kaikki kieputtimet läpi.